Suomalaisten kännimokien aatelia: Heräsin laivalla sängystä, siinä ei ollut ihan kaikki kunnossa…

Kuvituskuva

Vauvakeskusteluissa on päästelty menemään kännimokien suhteen.

Kännimokat ovat aina kivaa luettavaa. Vauva-lehden keskustelufoorumilla on nyt vertailtu omia kännimokakokemuksia – oikein huolella ja urakalla.

Toki on selvä, että keksittyjä höpöilyjä on myös joukossa, koska meitä on moneksi, mutta alle tuli kerättyä muutama ihan todellisuuspohjainenkin. Ainakin näin uskomme.

Emme korjaa kieliasua, koska poiminnat ovat suoraan palstalta ja olemme laiskoja ja lähdemme juuri kaljalle, jotta voimme kertoa oman mokamme. Niin kerta.

-Tästä tapahtumasta on aikaa, joten en aivan muista millaisessa porukassa tämä sattui. Mutta kotibileissä kuitenkin. Olin syönyt ja juonut valtavia määriä kahden tai kolmen päivän putkessa.. Bileissä olin sitten n. yhdeltä yöllä aivan järkyttävässä kännissä. Mahassa velloi napaan ahdettu ruoka ja viina. Juoksin vessaan, tietämättä lentääkö edestä vai takaa. Lensi molemmista. Sammuin housut kintuissa vessaan. Tästä ei mitään muistikuvia, mutta minut kannettiin oksennuksen ja pask*n keskeltä suihkun kautta sohvalle.

-Heräsin laivalla märästä sängystä. En tiedä kusinko minä alleni vai nainen jonka kanssa olin ahtautuneena samaan pieneen sänkyyn. Petivaatteet oli kyllä vaihdettu kun olin poissa hytistä mutta vältin visusti kohtaamasta siivoojaa.

-Sammuin junan ravintolavaunuun pää pöytää vasten.

-Päädyin hemmetin lihavan hevaripariskunnan kanssa kolmen kimppaan, jälkeenpäin löysin kortsun sisältäni.

-Menin uimaan alasti ja kiipesin kivelle istumaan,  paikalle tulleille poliiseille huusin olevani merenneito.

-Teininä pissasin asvaltille keskellä päivää senaatintorin kupeessa, vilkkaassa liikenteessä. Olen nainen.

-Kerran (ihan aikuisena) yritin häippäistä baarista tuopin kanssa. Poket huomasivat ja yrittivät pysäyttää. Lähdin juoksemaan karkuun, mutta saivat mut kiinni. Siinä rimpuillen ja potkien sitten huusin, että ”Mä oon maksanut tästä tuopista!!”

-Uuden miesystäväni kanssa lähdettiin hänen hyvän ystävän, sekä tämän daamin kanssa istumaan iltaa. Tapasin tämän pariskunnan ensimmäistä kertaa. Muut ottivat erittäin sivistyneesti, mutta minä jostain syystä jossain vaiheessa päätin nousta pöydälle, ja löin pääni johonkin tolppaan. Iso kuhmu tuli, ei sen kummempaan, mutta kyllä hävetti.

Lopuksi vielä toimittajan oma kännimoka, haluattehan te senkin tietää.

-Umpitollokännissä kalsareillaan kotona, sitten kuulin ovikellon soivan. Se oli harha. Kun tulin ulos kämpästä, suljin vaistomaisesti oven takanani. Tiks. Ovi lukossa. Yö. Siinä sitten naapureita pelkissä kalsareissa herättelemään. Pääsin askarteluhuoneeseen nukkumaan ja odottelemaan yövuorosta tyttöystävää. Askarteluhuoneessa haisi katku ja liima. Kun pääsimme kotiin, ovella tuoksahti paska. Oli jäänyt pönttö vetämättä ovikellon kuultuani. Kiitos.

 

Aiheet:

Aiheeseen liittyvät jutut