Suvi Teräsniska hehkuttaa: ”Kuinka helppoa oli tulla kotiin”

Suvilla oli mukava palata kotiin.

16.01.2025

Laulaja Suvi Teräsniska esiintyi joulukiertueellaan lähes jokaisena joulukuisena päivänä ennen joulua. Hän asettui kiertueen jälkeen jouluviettoon perheensä kanssa ja on viettänyt aikaa kotipaikkakunnallaan Oulussa. Nyt Suvi on jo aloittanut tämän vuoden musiikin parissa.

– Oon ollu kolme päivää mökillä tekemässä Iltalauluja II -albumia, paljastaa Suvi julkaisussaan.

Suvi kertoo, että mökkipäivien aikana hänen kotonaan oli käynyt siivooja. Julkaisun kuvassa näkyy siisti keittiötaso ja sen taustalla kodin olohuone.

– Kuinka helppoa oli tulla kotiin, hehkuttaa Suvi sydänemojin kera.

Myös toinen Suvin julkaisu koskee kodin siisteyttä. Siinä Suvi on kuvannut keittiön puhtaana kiiltäviä altaita ja toteaa: ”Meen yleensä eka tuijottamaan näitä altaita”.

Suvin seuraava kiertue starttaa maaliskuussa

Suvin Seuraavassa elämässä -konserttisalikiertue alkaa maaliskuussa. Ensimmäinen kiertueen konsertti järjestetään Iisalmessa 7. maaliskuuta. Kiertue päättyy 26. huhtikuuta Suvin kotikaupunkiin Ouluun.

Lue myös: Näin Suvi Teräsniska helpotti poikiensa elämää – pojilta kiitosta

Lue myös: Suvi Teräsniska perui puheensa – ja sehän sai fanit täysin hulluiksi

Suvi on paljastanut sometilillään, että kiertueen konserteissa soitetaan viimeisimmän albumin materiaalia sekä isoimpia kappaleita. Hän mainitsee myös, että jotain uuttakin musiikkia saatetaan konserteissa esittää.

Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.