Suvi Teräsniska myy alusvaatteitaan ja rintsikoita nettikirpparilla

Kierrätystalouden kannattaja.

21.05.2024

Laulaja Suvi Teräsniska on jatkanut harrastustaan, josta on uutisoitu aiemminkin.

Hän myy ahkerasti eri nettialustoilla kaikenlaista tavaraa.

Suvi taitaa olla konmarittaja viimeisen päälle. Konmarittaminen on ideologia, jossa kaikesta tarpeettomasta pyritään pääsemään eroon.

Kierrättäminen on myös Suville mitä ilmeisemmin tärkeä juttu.

Suvi on myynyt nettikirppareilla esimerkiksi iltapukujaan ja muita vaatteita. Artistien vaatteet ovat haluttuja, ja esimerkiksi Mattilan laulava sisarusparvi on kunnostautunut tässä genressä. Anne Mattilalla on jopa oma esiintymisvaatteita myyvä puotinsa Karviassa.

Monien mielestä ehkä silmiinpistävintä on, että Suvi myy myös alusvaatteita. Myynnissä on rintsikoita kokoa 80D. Hän kauppaa myös alusbodya ja sukkia. Osa sukista on ainakin käytettyjä, kertoo Suvi. Rintsikat sentään ovat pakasta vedetyt. Asiasta uutisoi myös Seiska.

Lisää luettavaa