Tällaisia pornotähtiä ei ole paljon – ilmoitus suomalaisella seksisivustolla hämmentää

26-vuotias Vantaalta kotoisin oleva mieshenkilö on päättänyt ryhtyä aikuisviihdetähdeksi. Hänen ongelmanaan on löytää tuotantoyhtiö, tai sanotaanko tässä yhteydessä, tarpeeksi kinky pornotalli.

Potku munille -nimimerkillä tositarkoituksella liikenteessä oleva pornotähden alku haluaisi nimittäin päästä näyttelemään pornoleffaan, jossa hänellä olisi orjan rooli.

Hän kertoo olevansa sadomasokistinen nuorukainen. Elokuvan juonessa pitäisi olla sadistista toimintaa siten, että naiset kurittavat häntä.

Kuten jo nimimerkkikin kavaltaa, hän haluaisi häntä potkittavan sukupuolielimille naisen toimesta. Myös useampi naisnäyttelijä tässä yhteydessä sopisi hyvin.

Tällaisia pornotähtiä ei varmastikaan ole maailmalla paljon. Suomalaisen Seksitreffit-sivuston sijasta miehen kannattaisikin pistää ilmoituksensa kansainvälisille foorumeille.

Aiheet: