Tältä Jaakko Ohtonen näyttää elokuvan Jeesuksena

Upea Jeesus!

Julkaistu:

Näyttelijä Jaakko Ohtonen muutti vaimonsa juontaja Alma Hätösen kanssa viime syksynä Italiaan Roomaan. Syynä olivat The Resurrection of the Christ -elokuvan kuvaukset, joissa Ohtonen esittää Jeesusta. Se on elokuvan päärooli.

Mel Gibson toimi elokuvan ohjaajana. Elokuvassa esiintyvät Ohtosen lisäksi muun muassa Mariela Garrigan, Kasia Smutniak, Pier Luigi Pasino, Riccardo Scamarcio ja Rupert Everett.

– Tämä elokuva edustaa suurta osaa elämäntyöstäni. Se on tehtävä, jota olen kantanut yli 20 vuotta, jotta saisin kertoa sen, minkä uskon olevan tärkein tarina ihmiskunnan historiassa, kertoo Gibson.

Elokuvaa kuvattiin 134 päivää. Sen ensimmäisen osan ensi-ilta on toukokuussa 2027. Ohtonen ja Hätönen ovat juuri tulleet Italiasta takaisin Suomeen.

Elokuvasta on julkaistu ensimmäinen kuva, joka on nähtävillä tässä alla ja täällä. Siinä nähdään, miltä Ohtonen näyttää elokuvan Jeesuksena.