Tältä näyttää julkisuudesta kadonnut Anita Hirvonen nyt, kuvalinkki

Ihana, ihana Anita!

29.01.2025

Rakastettu laulaja Anita Hirvonen täyttää ensi vuonna 80 vuotta.

Taiteilijaläkettä hän ei saa, sillä hän on pitänyt julkisuudessa antamissaan kommenteissa hakuprosessia jokseenkin masentavana. Eläkettä pitäisi erikseen hakea, ja se ei ole Anitasta mieluisaa, vaan ilmeisesti nöyristelevää.

Anita on pitänyt viime vuodet matalaa profiilia. Hirvonen kaatui seitsemän vuotta sitten keikkabussin portaissa ja vanha polvivamma uusiutui. Tämän jälkeen hän joutui pitkään kuntouttamaan itseään. Terveys reistaili muutenkin, ja hän laihtui 20 kiloa sairaalareissun aikana. Lisäksi iskivät koronavuodet.

Anita ei ole täysin ehdottomasti sanonut ”ei” keikoille, mutta ei häntä juuri ole esiintymässä nähty. Syykin on selvillä.

– Kun ikää kertyy, tulee vähän laiskaksi. Tuntuu ihanalta, kun ei tarvitse meikata eikä lähteä mihinkään. Se meikkaaminen on tässä iässä aika vaativaa, Anita kertoi viime vuonna Hymylle, kun hänestä kertovasta musikaalista tehtiin juttua.

Ensi vuonna juhlat mutta millaiset – toivottavasti kuulemme Anitasta paljon

Anita täyttää 80 vuotta ensi vuonna, joten kukapa tietää mitä silloin tapahtuu. Ainakin vetovoimaisen esiintyjän fanit odottavat jonkinlaista elon merkkiä taiteilijalta.

Harvinaista herkkua nähtiin, kun Anita nousi pari kuukautta sitten yllättäen Jani Toivolan haastateltavaksi Kansallisteatterin lavalle. Monilta tämä esiintyminen meni tietenkin ohi, koska se oli vain yksi keskusteluilta Helsingissä.

Voit katsoa tuoreet kuvat Iltalehdestä TÄSTÄ LINKISTÄ ja TÄSTÄ LINKISTÄ.

Koko jutun näet TÄÄLTÄ.

Lue myös: Tilaa Comon uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa kotimaan tv-vinkit ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.