Comon toimittaja sattui kuulemaan tutun tuttunsa keskustelun. Tämä tarina on tosi.
Nuori nainen työskenteli ensimmäisessä varsinaisessa työpaikassaan osa-aikaisena työntekijänä. Hänen työmoraalissaan oli ollut aiemminkin hieman korjaamisen varaa, myöhästelyä ja epäselviä sairauspäiviä. Eräänä päivänä nuori nainen ei ilmestynyt töihin. Hän ei myöskään vastannut soittoihin tai tekstiviesteihin, jotka työnantaja lähetti.
Myöhemmin kävi ilmi, että nainen oli ollut sairaana – häneltä oli lähtenyt ääni eikä hän pystynyt puhumaan. Ja nyt tulee homman clou:
Häntä oli aiempien epäilyttävien poissaolojen ja aivan yleisen normiston mukaan kielletty ilmoittamasta työesteestä tekstiviestillä. Mutta koska hänen äänensä siis oli mennyt eikä hän pystynyt puhumaan, hän ei voinut soittaa. Tekstariakaan siis ei sopinut lähettää, kun oli kielletty. Niinpä hän ei ilmoittanut mitään, mitenkään.
Työnantaja ei tiennyt itkeä vai nauraa tämän majesteetillisen urpouden edessä. Kyseinen henkilö kaiketi jättäisi myös tulipalon sammuttamatta, kun hänelle on ohjeistettu siitä, että vettä pitää säästää.
Comon toimittaja vahvisti tarinan kyseisestä työnantajalta, joka ei halua tässä yhteydessä lisätä omaa tai kenenkään tuskaa tulemalla nimellään esiin. Tarina on kuitenkin taivahan tosi.