Suosikkilaulaja Amadeus Lundbergin ympärillä leijuu mystisyyden verho. Fanit ovat huolissaan asiasta. Nyt asiasta kirjoittaa myös tanssikansan oma sivusto, Tanssiin.fi.
Jutun mukaan vuoden 2009 tangokuningas joutui äkillisesti sairauslomalle marraskuussa. Tieto vaikeasta sairastumisesta tuli vain päivää ennen joulukonserttikiertuetta.
33-vuotias tähti päivitti tuolloin sairaudestaan ja levon tarpeestaan somessa julkisuuteen.
Nyt tuntuu kuin tähti olisi kadonnut tyystin. Häntä ei Tanssiin.fi-sivuston mukaan tavoita eikä hän ole tiedottanut sairaudestaan tai jatkosuunnitelmistaan mitään.
Huolta herättää nimenomaisesti se, että kaikki Amadeuksen tämän vuoden keikatkin on pyyhitty pois. Seuraava keikka näyttäisi olevan vasta heinäkuussa Tangomarkkinoilla.
Tanssiin-sivuston mukaan Amadeus on aiemmin kertonut mielen ongelmistaan, esimerkiksi alavireisyydestä.