Kyläläiset ovat keksineet omaperäisen keinon hillitä autoilijoiden vauhtia.
Kun liikenneturvallisuuden parannuksia sai odottaa viranomaisilta, paikallinen neulontaryhmä ryhtyi töihin.
Huoleen oli aihetta. Kylän vilkkaassa risteyksessä oli kirjattu neljän vuoden aikana 11 liikenneonnettomuutta.
Tienvarteen ilmestyikin pian ihmisen kokoinen hahmo, joka piteli nopeustutkaa. Sekä sen huomioliivi että tutka oli tehty langasta.
Neulontaryhmään kuuluvan Heather Badhamin mukaan näky sai autoilijat jarruttamaan: nämä luulivat neulottua tutkaa oikeaksi.
Ryhmä teki myös liikenneturvallisuudesta muistuttavia neulottuja lapsihahmoja sekä suojatiemerkkien päälle seeproja.
Lue myös: Kajaanissa oli liikenteessä kuski, jonka et haluaisi tulevan vastaan
Lue myös: Todella vaarallinen rattijuoppo Ukissa
Sitten tempaus sai ikävän käänteen. Tutkaa pidellyt hahmo katosi, ja sen epäiltiin joutuneen varkaan matkaan. Se oli tehty yhden neulojan toisessa maailmansodassa ilmavoimissa palvelleen isän muistoksi.
Tempaus järjestettiin Fillongleyn kylässä Englannin Warwickshiressä. Asiasta kertoi BBC.
Myös Suomessa kylän asukkaat ovat tempaisseet. Ikaalisissa muuan vääräleuka oli pystyttänyt kylän ohi kulkevan tien reunaan erään hauskan jutun hidastamaan vauhtia. Lue täältä.








