Tauskista liikkuu juttuja, että hänellä olisi iso penis – mies näytti miten iso hänellä on, videolinkki

Laulaja Tauski Peltonen paljasti intiimit salaisuutensa.

Laulaja-kohupersoona Tauski Peltonen on ollut nettisarja ”Seksitohtorin” kyydissä vieraana. Seksuaaliterapeutti ja entinen kansainvälisen tason pornotähti Satu Söderström ajelutti miestä seksihuppu päässä ympäri kaupunkia kysellen Tauskilta intiimejä.

Ja tulihan niitä paljastuksia. Tauski kertoi muiden muassa omasta peniksenpituudestaan, ettei ”sen päältä nyt ihan heti tipahda”. Kun häntä pyydettiin vertaamaan kaluaan kumidildoon, Tauski näytti omansa olevan hivenen pitempi.

Mies on videoklipillä huolissaan siitä, etteivät ihmiset enää harrasta keskenään seksiä niin paljon kuin voisi. Virtuaaliporno on liian kätevää ja helppoa, ja Tauskikin sanoo sitä kokeilleensa.

Onko Tauskilla sitten ollut kimppaseksiä? Mies nyökyttelee varovaisesti. Seksitohtori kysyy myös, tykkääkö Tauski nuolla p-llua. Ja mies myöntää. Anaaliseksi…kaikki käsitellään. Tauski on lopulta aika nolon näköinen, kun seksitohtori alkaa hipelöidä ja työntää kätensä salattuihin paikkoihin vaatteiden alle.

Melkoisen rohkeaa settiä kaiken kaikkiaan.

Voit katsoa homman Youtubesta.

Aiheet:

Aiheeseen liittyvät jutut