Teinityttöä ahdisteltiin baarissa Malmössä – lopulta ahdistelija löi pullolla päähän, kuvalinkki

Naisten ahdistelu puhuttaa. Sitä tapahtuu jatkuvasti ja kaikkialla, eikä siltä pääse pakoon myöskään yökerhon tanssilattialla.

31.01.2018

Jopa brittilehdet ovat noteeranneet Ruotsin Malmössä sijaitsevassa yökerhossa tapahtuneen hyökkäyksen.

Sophie Johansson -niminen teinityttö oli tanssimassa yökerhon lattialla, kun hän tunsi käsien hipelöivän itseään jalkojen välistä ja takamuksesta.

Nuori nainen yritti estellä, jolloin ahdistelija tarttui lasipulloon ja löi häntä päähän. Nyt netissä leviää kuvaa uhrin vammoista.

Teinityttö on kertonut asiasta myös ruotsalaislehti Aftonbladetille.

-Luulin ensin että pullosta valui nestettä kasvoilleni, mutta se kaikki olikin verta, Johansson, 19, kuvaa.

Poliisi etsii nyt teon tekijää, joka ehti livahtaa karkuun. Babel-yökerho on samainen, johon tehtiin kaksi kuukautta sitten pommi-isku. Ulko-ovi meni räjähdyksessä palasiksi, mutta yökerho oli iskun aikana suljettuna.

Katso kamalat kuvat asiasta uutisoineen brittiläisen Metro-lehden sivuilta

 

Lisää luettavaa