Tekoäly mullistaa ”röntgenin”

Kuvantaminen tulee muuttumaan, kun tekoäly päästetään töihin. Asiaa tutkitaan paraikaa Suomessa käynnissä olevassa hankkeessa.

 

25.10.2018

Tekoäly tulee avaamaan täysin uusia mahdollisuuksia kuvantamiseen jo lähivuosien aikana. Näin uskovat tutkijat.

Nykyisin homma menee niin, että lääkäri katsoo potilaan kuvat ja tekee diagnoosin. Prosessi on aikaaviepä. Tekoäly tulee apuun siten, että se löytää kuvasta mielenkiintoiset poikkeamat ja diagnoosin tekemisen kannalta tärkeät kohdat. Sitten se antaa arvion havainnoista.

Tekoälyllä voidaan myös parantaa kuvarekonstruktioita ja näin säteilymäärä vähenee, mutta kuvanlaatu paranee.

Tekoälyyn pohjautuva diagnostiikka tulee olemaan paitsi nopeampaa myös tarkempaa ja huomattavasti nykyistä halvempaa.

Tekoälyä kuvantamisessa tutkitaan nyt Oulun yliopiston lääketieteellisen kuvantamisen, fysiikan ja tekniikan tutkimusyksikössä yhteistyössä Oulun yliopistollisen sairaalan kanssa.

Lisää luettavaa