Huippukokki Tomi Björck on kokkaillut omistamissaan ravintoloissa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Tomin perheen omistukseen kuuluu muun muassa suosittu Boon Nam -ravintola Helsingissä.
Siihen on tehty terveystarkastuksia vuosien aikana, ja se on selviytynyt niistä erittäin mallikkaasti.
Viimeisimmät tarkastukset tehtiin vuosina 2023 ja 2024, eikä huomautettavaa löytynyt lainkaan.
Ravintolalla on myös liikkuva toimipiste, ja se tuntee viranomaisten korvissa nimen Boon Nam Restaurant & Bar, liikkuva elintarvikehuoneisto.
Tämän toimipisteen tarkastushistoria on vaihtelevampi. Kun se tarkastettiin vuonna 2023, tulos Oiva-raportoinneissa oli oivallinen eli paras mahdollinen.
Pari vuotta myöhemmin eli viime kesänä ei leveää hymynaamaa enää tullutkaan. Korjattavaa löytyi.
Terveystarkastaja huomautti, että omavalvontajärjestelmästä löytyi pieniä puutteita. Viimeisin Oiva-raportti ei ollut esillä kuluttajille elintarvikelain määräämällä tavalla, kuumana säilytettävien ja uudelleen kuumennettavien elintarvikkeiden lämpötiloissa ja omavalvonnassa oli epäkohtia. Lisäksi elintarvikkeista annetuissa tiedoissa on pieniä puutteita ja elintarvikekontaktimateriaalien soveltuvuudessa elintarvikekäyttöön oli pieniä epäkohtia.
Pari viikkoa myöhemmin tarkastus uusittiin, ja kaikki oli taas mallikkaasti.
Tämä juttu on osa Comon sarjaa, jossa käymme läpi julkkisravintoloitsijoiden ravintoloiden pärjäämistä alati kärjistyvässä hygieniakilpailussa