Tunnetulta stand up -koomikolta on kavallettu jättisumma

14.09.2015

Stand up -koomikkona muhkeita tienestejä takonut Ron White on järkyttynyt. Hänen perheensä assistenttina toimineen miehen epäillään kavaltaneen Whiteltä 400 000 dollarin edestä varallisuutta. Asia käy ilmi oikeuslähteistä.

Vuonna 2012 White pestasi miehen vaimonsa assistentiksi, sillä vaimo kävi läpi rankkoja syöpähoitoja. Mies sai käyttöönsä luottokortin, jolla hoitaa juoksevia asioita. Kovin tarkkaa seurantaa ei voi olettaa pidetyn, sillä assistentti bailasi yökerhoissa, makseli bemarinsa osamaksuja ja hurvitteli muutenkin Whiten piikkiin.

White järkyttyi kun hänen taloudelliset neuvonantajansa kertoivat hänelle totuuden. Yhtä kaikki, osasyyllisiä taitavat olla myös edellä mainitut, niin huonoa seurantaa on asiassa pidetty.

Lisää luettavaa