Ulkomailla on hulluja jouluperinteintä – mutta nämä kakkahahmot ovat niistä oudoimpia! Tunnistatko kaikki?

23.12.2016

Katalonian alueella Espanjassa on ollut jo vuosikymmenien ajan erikoinen jouluperinne.

Jo 1700-luvulta lähtien Caganer-hahmot ovat kuuluneet jouluperinteisiin yhtä tiiviisti kuin seimiasetelmat. Caganer-figuurit ovat miniatyyrihahmoja, joka vääntävät torttua eli kakkaa eli schassendaalia. Figuurin on tulkittu korostavan ihmisen pienuutta ja inhimillisen ja pyhän vastakkainasettelua, mutta ainakin paikallisten selitys on huomattavasti järkevämpi: figuureilla katalaanit haluavat osoittaa, että heillä on erikoinen huumorintaju

Siinä missä aikoinaan caganer-hahmot esittivät pyhimyksiä, tänä päivänä suosituimpia ovat julkkiksia esittävät kakkamaakarit. Etenkin jalkapalloilijat, poliitikot ja musiikkimaailman ihmiset ovat suosittuja varpusparvelijoita. Kakkosta vääntäviä hahmoja löytyy valtavat määrät joulutoreilta ja jopa pienistä, kiinalaisten pyörittämistä sekatavarakaupoista, joissa myydään kaikkea perseestä (kuvainnollisesti, siis) perämoottoriin.

Alta näet esimerkkejä musiikkimaailman hahmoista. Hulluja nuo katalaanit!

Tunistatko sinä kaikki hahmot?

bono britni bruce elton madonna

Lisää luettavaa