Vantaalaisauto räjäyttää naurut: ”En välitä ilkkujista”

Vantaalaisen yrityksen autot saattavat herättää joissakin hilpeyttä, viimeksi pari päivää sitten Facebookissa.

06.01.2018

Kyse on vantaalaisen Trans Sari Niemi Oy:n puhtaanapitoautoista. Kun yrittäjä Sari Niemi toivotti autonsa kanssa hyvää uutta vuotta vantaalaisessa keskusteluryhmässä, vääräleuat iskivät heti.

Kiva että Sari kertoo heti suoraan, että hän on trans, kirjoitettiin.

-Mä viis veisaan tuollaisista naljailuista, Sari Niemi naurahtaa Comolle.

Hän kertoo aloittaneensa yrityksensä Trans Sari Niemi Oy:n tyhjästä kymmenen vuotta sitten. Viime viikolla hän osti viidennen auton.

-Kolme niistä siivoaa Vantaalla, Tikkurilan, Koivukylän suuralueen ja nyt Martinlaakson ympäristössä, Niemi toteaa.

Jos transihmisistä voidaan sanoa, että jokainen ihminen ansaitsee kunnioitusta erilaisuudestaan huolimatta, niin samalla tavalla myös me kaikki siistin ympäristön. Ja sitä Trans Sari Niemi Oy on toteuttanut jo vuosikymmenen ajan.

-Lainatakseni Vantaan Rahtikeskuksen entisen toimitusjohtajan lausuntoa minusta, kun ajoin sähkömiehille tavaraa: Sari on tehnyt taidetta tästä ajosta, tähän myös pyrin kaikessa, varsinkin asiakkaan maksaessa minulle, Niemi naurahtaa osuvasti.

Lisää luettavaa