Vei kameran paparazzilta – sai aika tuntuvan rangaistuksen

24.06.2015

Viime vuoden maaliskuussa sattunut tunteiden kuumeneminen toi Justin Bieberin turvamiehelle vankeusrangaistuksen.

33-vuotias Hugo Hesny lähti tuolloin seuraamaan laulajaa kuvannutta paparazzia. Hän kiskaisi kuvaajan auton oven auki ja nappasi tämän kameran. Hesny väitti ensin poliisille, ettei hän ole tehnyt mitään. Myöhemmin kamera kuitenkin löytyi Bieberin poppoon autosta.

Myöhemmin turvamies tunnusti ja teki tuomiostaan sopimuksen. Hän joutuu viettämään 45 päivää vankilassa, jonka jälkeen alkaa 22 kuukauden koeaika.

Lisäksi hänen on suoritettava 200 tuntia yhdyskuntapalvelua. Etuna on se, että Georgian lakien mukaan tuomiosta ei jää merkintää rikosrekisteriin.