Venäläisyhtye Punk TV huhtikuussa Helsinkiin

29.03.2010

Venäläinen indiebändi Punk TV saapuu Suomeen. Siperialaislähtöinen yhtye esiintyy Helsingin Bar Loosessa keskiviikkona 28. huhtikuuta.

Punk TV:n elektrosoundi on samaan aikaan pehmeä ja dynaaminen. Yhtyettä on verrattu esimerkiksi My Bloody Valentineen, Sonic Youthiin ja Joy Divisioniin. Kolmihenkisen yhtyeen tuorein levy on viime vuonna julkaistu Lovedrive.

Punk TV on kiertänyt Venäjän lisäksi myös Iso-Britanniaa, Baltian maita ja Ukrainaa.

Punk TV:tä lämmittelee kotimainen indie-tulokas The Ran.

Ennakkoliput keikalle maksavat 7 euroa. Liput tulevat myyntiin tiistaina 30. maaliskuuta Tiketissä.

Viihdeimperiumi/KA