Viisu-Danny kommentoi radiossa suhdettaan 19v Helmiin – tämä ilmaisu kertoo kaiken

Danny on UMK-solisti vuosimallia 2021, Kuva: Yle
UMK, Yle

Me Naiset -radiokanavalle puhunut Danny, 78, totesi, ettei hän seurustele Helmi Loukasmäen, 19, kanssa, mutta…

Dannyn ja Helmin ikäerosuhde on ollut jo pari kuukautta kansalaisia kohahduttanut ja kiinnostava puheenaihe. Nyt Me Naiset -radiokanava kysyi Dannylta niin suoraan kuin suoraan voi kysyä, että seurustelevatko nämä kaksi keskenään.

– Kuka sellaista sanoo, että minä seurustelen. En ole sitä kenellekään väittänyt, eikä henkilö, jota tämä koskee ole mihinkään ilmoittanut, Danny totesi radioasemalle.

Hän jatkoi:

– Minusta hienointa – olen vain tällainen heteroihminen – hienointa, mitä tiedän, on nainen. Olen hyvin kiitollinen, jos joku viihtyy mun seurassa ja työskentelee mun kans yhdessä tai mitä hyvänsä.

Danny ei kuitenkaan mitenkään sulkenut pois seurustelusuhdetta. Näin hän totesi radiolle:

– Tämä henkilö, jonka kanssa olen nyt tekemisissä, hän on äärimmäisen upea ihminen ja katsotaan mitä siitä tulee. Tällä hetkellä emme ole julistaneet, enkä minä julista, mitään seurustelusuhdetta, vaan normaalia ihmissuhdetta, Danny sanoi.

Dannyn Euroviisu-kappale on koskettava ja kertoo kuolemasta. Kuuntele UMK-kilpailun biisi alapuolelta:

Aiheet:

Aiheeseen liittyvät jutut