Yritysmaailman vaikuttaja Pertti Voutilainen on kuollut viime yönä.
Voutilainen oli kuollessaan 85-vuotias.
Asian on vahvistanut Ylen uutistoimitukselle Voutilaisen poika.
Voutilainen syntyi 22. kesäkuuta 1940 Kuusjärvellä Outokummussa. Hän oli koulutukseltaan diplomi-insinööri ja kauppatieteiden kandidaatti, ja hänet tunnettiin suomalaisen elinkeinoelämän pitkäaikaisena ja vaikutusvaltaisena toimijana. Hänelle myönnettiin vuorineuvoksen arvonimi.
Voutilaisen pisin ja keskeisin työura sijoittui Outokumpu Oyj:n palvelukseen. Hän aloitti kaivostoiminnassa Kotalahden kaivoksella ja lopulta eteni Outokummun pääjohtajaksi. Tässä toimessa hän toimi vuosina 1980–1991.
Teollisuusuran jälkeen Voutilainen siirtyi pankkimaailmaan. Hän oli Kansallis-Osake-Pankin viimeinen pääjohtaja ja sen jälkeen Merita Pankin ensimmäinen toimitusjohtaja.
Voutilainen toimi myöhemmin useissa hallitustehtävissä.