Ubisoftin lokakuussa julkaistava salamurhapeli Assassin’s Creed Syndicate oli Gamescom messuilla esillä pelattavan demon muodossa. Viktoriaaniseen Lontooseen tällä kertaa hyppäävän tarinan pääosissa ovat assasiineihin kuuluvat Fryen sisarukset. Lontoon Toweriin sijoittuneessa demossa päästettiin ensimmäistä kertaa parrasvaloihin pääkaksikon naispuolinen jäsen Evie Frye.
Eviellä on pelissä oma tarinansa sekä uniikki hahmonkehityksensä. Kameleonttimaisen salamurhaajan ydinosaamista ovat valeasut sekä varjoissa hiiviskely, jota tukee erityisesti kyky muuttua näkymättömäksi. Varustukseensa Evie on saanut uutuutena tarttumaköyden, jonka avulla onnistuvat nopeat siirtymät sekä seiniä pitkin että talojen välillä. Neidon asevalikoimaan kuuluvat kävelykepiksi naamioitu miekka sekä heittoveitset, joiden käsittelijänä hän onkin aikamoinen epeli.
Demon tehtävässä oli tarkoitus hoidella Towerin sisällä piileskellyt kohde. Kyseessä oli pelintekijöiden käyttämän termin mukaan niin sanottu Black Box -tehtävä, jossa pelaajalle nimetään kohde, tarjotaan vinkkejä vaihtoehtoisista lähestymistavoista ja annetaan vapaus toimia haluamallaan tavalla. Itse valitsin toteutustavaksi yleisavaimen varastamisen vartijan taskusta, mutta yhtä hyvin olisin voinut turvautua lahjotun vartijan apuun ja päästä linnoituksen sisään muka pidätettynä vankina. Aiempaa suurempi valinnan vapaus tehtävien suorittamisessa on Ubisoft Montrealin porukan mukaan Syndicaten keskeisimpiä uudistuksia sarjan aiempiin osiin verrattuna.
Pienistä uudistuksista huolimatta sarjan perusidea ja pelimekaniikka ovat vahvasti läsnä myös Syndicatessa. 1800-luvun puolivälin Lontoo ympäristönä nostaa ainakin omalta osaltani tämän kiinnostavuutta huomattavasti, vaikka kokonaisuus vaikuttaa niin kovin tutulta. Lyhyt demo oli ainakin teknisesti moitteeton ja hyvä niin, sillä edellisen osan kaltainen fiasko julkaisun aikoihin olisi lähes varma kuolinisku koko sarjalle.
Kunhan paketti saadaan lopullisesti kasaan, Ubisoft julkaisee Assassin’s Creed Syndicaten PC:lle, Xbox Onelle ja PlayStation 4:lle 23. lokakuuta.
Jaakko Koivurinta