Gamescom 2015: Ensitestissä Kathy Rain

11.08.2015

Kathy Rain on Raw Fury Gamesin tuleva point & klick -seikkailupeli, jossa seurataan nuoren journalistiopiskelijan paluuta mysteerien täyttämään kotikyläänsä. Ennakkoversio käynnistyi lähes suoraan pelin alusta, ja salaperäisiä tilanteita päästiinkin ratkomaan välittömästi. Useammasta eri lokaatiosta koostuva kokonaisuus tarjosi pieniä pulmia ja mielenkiintoisia dialogeja niin Kathyn läheisten kuin kylän muiden asukkaiden kanssakin.

www-KathyRainprevikka2

Suloiset pikseliympäristöt täyttyvät tutkittavista asioista ja esineistä, eikä hidastempoinen peli juuri pitele kädestä kiinni. Pelaajan omia hoksottimia ja huomiokykyä tarvitaan, sillä useammat tilanteet vaativat paikasta toiseen siirtymistä sekä ympäristön huomioimista ratketakseen. Paikoin tämä näkyy myös negatiivisesti esimerkiksi kenttäsuunnittelussa, jossa tietyt asiat jäävät havaitsematta pelaajasta riippumattomista syistä. Yrityksen ja erehdyksen muodostama ketju tuleekin tutuksi kerran jos toisenkin. Vielä kehitysvaiheessa ollut peli läpikäy vielä muutamia muutoksia, eikä esimerkiksi ääninäyttely ollut ennakkovaiheessa valmis. Muutamia lapsuksia lukuunottamatta peli olisi kuitenkin mennyt valmiista koska tahansa — retroteema antaa paljon anteeksi.

Mukavasti 90-lukua henkivä Kathy Rain ajoittuu myös tarinallisesti ysärin puoliväliin, eli retroilua on luvassa muutenkin kuin mekaniikan ja grafiikan puolesta. Toteutukseltaan simppeli helmi kätkee sisäänsä kovan ytimen ja melkoisen pähkinän purtavaksi salapoliisileikkejä rakastaville pelaajille. Kathy Rainia päästään tulevaisuudessa pelaamaan PC- ja Mac-ympäristöissä. Julkaisupäivä on vielä avoin.

Jenni Ahlapuro