Gamescom 2015: Esikatselussa Fallout 4

14.08.2015

Bethesda näytti suljettujen ovien takana pelikuvaa tulevasta Fallout 4:stä peräti 17 minuutin verran. Lyhyessä videossa käytiin läpi hahmonluontia sekä esiteltiin toimintaa ja erilaisia aseita runsain määrin. Peli vaikuttaa sarjalle hyvin uskolliselta jatko-osalta, sillä sen jokainen solu tuntuu henkivän tuttua post-apokalyptistä tunnelmaa.

www-Fallout4previkka1

Hahmonluontia esiteltiin S.P.E.C.I.A.L.-systeemin kautta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pelaajan on mahdollista painottaa tiettyjä ominaisuuksia toisia enemmän: esimerkiksi korkealla karismalla varustettu henkilö selviytyy paremmin tietyistä tilanteista kuin vaikkapa poikkeuksellisen vahva yksilö. Jokaisella ominaisuudella on myös omat kykypuunsa, joiden kautta pelaaja voi lunastaa ihmisten taivuttelukyvyn tai tappavien iskujen kaltaisia erikoistaitoja.

Esitys oli varsin toimintapainotteinen. Vihollisina nähtiin ihmisiä, ghouleja sekä vähän suurempiakin örkkejä: Behemot kaatui näppärästi muutamalla singon laukauksella messevien räjähdysten saattelemana. Taistelusysteemiä ei olla juuri sörkitty, joten se on sarjan tuoreimpiin osiin tutustuneille ilahduttavan tuttu. Pelaaja pääsee hyödyntämään vihollisten heikkouksia niin halutessaan, sekä jakamaan vahinkoa niin lähi- kuin etätaistelussakin. Erilaisia aseita esiteltiin runsaasti, joten jokaiselle pelaajalle pitäisi olla tarjolla sopiva pelityyli.

www-Fallout4previkka2

Rinnalla kulkevaa koiraa hyödynnetään monipuolisesti. Se reagoi havaitsemiinsa vihollisiin ja voi noutaa pelaajan kaipaamia hyödykkeitä. Koiraa on mahdollista komentaa myös eri paikkoihin, mutta muita mahdollisia käskyjä ei esitelty. Videolla nähtiin myös eräänlainen suojelua varten rakennettu robotti, jonka hahmo lunasti tuekseen hakkeroimalla lähistöllä lojuneen tietokoneen. Robotti reagoi automaattisesti lähestyviin vihollisiin ampumalla niitä miellyttävällä tahdilla. Mukava lisä, jollaisia toivottavasti kohdataan enemmänkin.

Pelimaailma oli tuttua kaupunkimaiseman ja autiomaan liittoa. Ulkoasu vaikutti ehkä asteen verran vanhahtavalta, mutta nykyinen sukupolvi oli kuitenkin selkeästi audiovisuaalisessa puolessa läsnä. Harmillisesti ennakkomateriaali tuntui näyttävän paljon kertomatta kuitenkaan oikeastaan yhtään mitään uutta, ja sen tarkoituksena olikin selvästi vain muistuttaa sekä pelaajia että mediaa siitä, että Fallout on edelleen sarjana relevantti. Jäämme odottamaan mielenkiinnolla lopputulosta.

Fallout 4 saapuu PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja PC:lle marraskuun 10. päivä

Jenni Ahlapuro