John Romerolta täysin uusi kenttä legendaariseen Doom-räiskintään

16.01.2016

Vähintäänkin kulttimaineen haalinut Doom-räiskintä julkaistiin alun perin joulukuussa 1993. Nyt, reilut 20 vuotta myöhemmin sarjan toinen luoja John Romero on julkaissut peliin upouuden kentän.

Tech Gone Bad -nimen saanut kenttä taipuu Romeron mukaan niin yksinpeliksi, yhteistyöksi kuin deathmatch-kahinoiksikin. Miehen mukaan kenttäsuunnittelu toimi oivana lämmittelynä tulevaisuutta ajatellen. Nokkelimmat voisivat vetää lausahduksesta johtopäätöksen, että työn alla on myös upouusi räiskintä. Tech Gone Bad -mission voi ladata itselleen täältä.

iD Software kehittää paraikaa myös täysin uutta, kuluvan vuoden aikana julkaistavaa Doom-nimikettä. Trailerin voi vilkuilla täältä.

Lähde: Twitter/John Romero