Missä asennossa otat lääkkeesi – sillä on väliä!

Esimerkiksi vuodepotilaille erittäinkin tärkeää infoa.

07.04.2024

Physics of Fluids, Helsingin Sanomat ja monet muut mediat maailmalla ovat kirjoittaneet lääkkeiden imeytymisestä eri asennoissa tutkimustietoon pohjaten. Ei ole aivan sama missä asennossa esimerkiksi vuodepotilas ottaa lääkkeen, jos tarkastellaan sen nopeampaa imeytymistä.

Kun sinulla on päänsärky ja tartut kipulääkkeeseen, et todennäköisesti ajattele, että kehosi asennolla olisi jotain merkitystä pilleriä niellessä.

Näin kuitenkin on. Johns Hopkinsin yliopiston mukaan kehon asennolla on merkitystä lääkkeen imeytymisen kannalta.

Tutkijat testasivat neljää asentoa. Lääkkeen ottaminen oikealla kyljellä oli selvästi paras tapa toimia. Lääke vaikutti 2,3 kertaa nopeammin kuin pystyasennossa. Vasemmalla kyljellä makaaminen oli huonoin vaihtoehto.

Tutkijoiden mukaan jos pillerin liukenemiseen oikealla kyljellä kuluu 10 minuuttia, sen liukenemiseen pystyasennossa voi kulua 23 minuuttia ja vasemmalla kyljellä maatessa jopa yli 100 minuuttia.

Iäkkäille, vähän liikkuville tai vuoteessa oleville ihmisille tällä voi olla suuri vaikutus.

Lisää luettavaa