25v nainen oli heroiinin vanki – tänään hän on upea kaunotar, hurjat ennen/jälkeen -otokset!

Yhdysvaltalaisen naisen onnellinen selviytymistarina.

18.12.2020

Hyvinvointisivustolla tarinansa kertonut yhdysvaltalaisnainen on osoitus siitä, että huumeriippuvuudesta voi selvitä.

Hän kertoo porttiteorian olevan totta kohdallaan. Kaikki alkoi jo seiskaluokalla kannabista tupruttelemalla. Sitten tulivat heroiini, meta ja rikokset sekä huume-elämän raadollisuus. Hänet saatettiin raiskata kahden miehen toimesta kaksi kertaa yhden yön aikana.

Mutta hän selvisi. Sittemmin on löytynyt parisuhdekin. Sivustolla esitellään kuvat tällä kertaa mielenkiintoisesti. Yleensä aina narkomaanikuvat menevät siten, että tältä hän näytti ennen, ja tältä nyt, huumekoukussa.

Nyt nähdäänkin kamalan näköinen narkomaani, ja suorastaan upean kaunis, elämälle selvinnyt, kaunokainen, joka pyrkii yliopistoon. KATSO ENNEN/JÄLKEEN -KUVAT TÄSTÄ!

Lisää luettavaa