4 naista, 4 miestä – joku heistä on uusi tangokuningatar tai tangokuningas

Pistä heidät mieleesi.

Julkaistu:

Tangomarkkinoiden laulukilpailun finalistijoukko on selvillä – 4 miestä ja 4 naista. Kaksi heistä kruunataan tänä suvena Tangomarkkinoilla tangokuninkaallisiksi. Finaali on lauantaina 11.7.2026 Seinäjoella

Tähän saakka laulukilpailussa valta on ollut ensin ammattiraadilla, ja sen jälkeen puoliksi yleisöllä ja puoliksi tuomaristolla. Semifinaalissa valta siirtyi kokonaan tuomaristolle, jonka puheenjohtajana toimii viime vuoden tapaan vuoden 2010 Tangokuningas Marko Maunuksela. Maunukselan lisäksi tuomaristoon kuuluvat Annika Eklund, Maria Lund ja Pekka Laine.

Lue myös: Jari Sillanpää palasi Tangomarkkinoille – Jari itki, yleisö itki

– Tähän ei taida koskaan tottua. Vaikka kaikki tietävät, että kyseessä on kilpailu, on näin kovatasoisesta joukosta aina vaikea pudottaa laulajia. Tuomariston on kuitenkin sysättävä tunteet sivuun ja tehtävä päätökset koko tangomatkan ja artistipotentiaalin perusteella, ei pelkästään yhden illan suorituksen pohjalta, Maunuksela sanoo.

Lue myös: Antti Railiolta melkoisia uutisia – eipä olisi moni Tangomarkkinoilla uskonut

Viime vuonna miljoonayleisön tavoittanut finaali nähdään jälleen suorana Ylessä. Juontajina jatkavat kansansuosikit ”Elämäni biisin” Katja Ståhl ja ”Puoli seitsemän” -ohjelman Mikko Kekäläinen. Finaalin lisäksi Yle välittää Tangomarkkinoilta muun muassa 100 vuotta iskelmää – Radio Suomen suuren viihdekonsertin perjantaina 10.7.

Lue myös: He olisivat uudet tangokuninkaalliset – yli 5000 äänesti Tanssiin-sivustolla

Laulukilpailuun osallistui tänä vuonna lähes 300 laulajaa. Seinäjoen Tangomarkkinat järjestetään 8.–12.7.2026. Tässä finalistit:

Naiset



Helena Haaparanta, Helsinki
Kia Laitakari, Helsinki
Maj-Lis Erola, Rovaniemi
Raija Mäntyniemi, Kauhajoki

Miehet


Ilari Hämäläinen, Vantaa
Juho Punkeri, Hämeenlinna
Mika Heinonen, Heinola
Tommi Kostekivi, Muhos

Kuvassa vas. Kia Laitakari, Mika Heinonen, Maj-Lis Erola, Juho Punkeri, Helena Haaparanta, Ilari Hämäläinen, Raija Mäntyniemi ja Tommi Kostekivi.

Tuomaristo, Marko Maunuksela, Annika Eklund, Maria Lund ja Pekka Laine.

Kuvat: Katja Tamminen