Juuso ”Köpi” Kallio ja Ville ”Viki” Eerikkilä ovat palanneet radioon. Viki ja Köpi Show’ta on kuultu viime aikoina vain Yle Areenassa, mutta ohjelmaa kuullaan nyt myös YleX:llä.
Lue myös: Viki ja Köpi tekevät paluun radioon – tätä on luvassa
Radio-ohjelman ensimmäinen lähetys tuli kuunneltavaksi tänä maanantaiaamuna 31. elokuuta. Kallio paljasti sen aikana heti suuren salaisuuden. Hän kertoi tulleensa isäksi.
– Minusta tuli isä, paljasti Köpi.
Paljastuksesta selvisi, että lapsi on syntynyt jo jokin aika sitten.
Lue myös: Juontaja Köpi Kallion suuri suru: Läheinen kuoli
– Vastoin kaikkia mahdollisia todennäköisyyksiä niin siinä kävi kuulkaa. Kesäni oli hyvin erilainen. Itse asiassa koko tämä kulunut vuosi on ollut varmasti elämäni oudoin ja omituisin, toteaa Kallio.
Seuraavaksi paljastui, että Köpin lapsi on poika.
– Tiedän, että kyseessä on sen verran iso asia, ettei sitä voi loputtomiin olla, etten asiasta mainitse mitään. Voin sanoa, että kesän aikana minusta tuli pienen pojan isä. Olen erittäin onnellinen asiasta, kertoi hän vielä.
Köpi ei aikonut ottaa kantaa lapsensa äidin henkilöllisyyteen.
Lähde: YleX