Joulukuussa 80 vuotta täyttävä suomalaisen kevyen musiikin legenda Pepe Willberg päättää juhlavuotensa ympäri Suomea esitettäviin Elämältä kaiken sain -juhlakonsertteihin.
Luvassa on kaikkiaan 13 konserttia, joissa kuullaan kappaleita koko Pepen uran ajalta aina 1960-luvulta tähän päivään.
Konserteissa Pepeä säestää kaupungista riippuen joko 14-henkinen Juhlaorkesteri tai kaupunginorkesteri yhdessä Pepen oman komppiryhmän kanssa.
Turussa 17. joulukuuta 1946 syntynyt Pepe Willberg huipentaa jo viime vuoden lopulla alkaneet 80-vuotisjuhlallisuutensa kolmeentoista komeaan Elämältä kaiken sain -juhlakonserttiin.
Suomalaisten rakastama laulaja ja säveltäjä aloittaa konserttisarjan Uudestakaupungista 26. syyskuuta. Viimeinen konserteista järjestetään Turussa 19. joulukuuta.
– Juhlavuoden isot konsertit ovat kova ponnistus, mutta olen innoissani siitä, että jaksan vielä lähteä liikkeelle. Musiikki ja laulaminen kiinnostaa ja innostaa yhä ja minulla on vielä halua kehittää laulutaitoakin. Lisäksi nautin vuorovaikutukseta yleisön kanssa, Pepe Willberg sanoo,
Elämältä kaiken sain -konserteissa kuullaan Pepen levyttämiä kappaleita aina uran alusta 1960-luvulta aina tähän päivään.
Mukana ovat tietysti kaikkien tuntemat suuret hitit, joiden lisäksi ohjelmistossa on myös harvemmin esitettyjä helmiä, ja kuullaan konserteissa muutamia tenoriaarioitakin.
– Ohjelmistossa on runsauden pulaa, koska olen mielestäni levyttänyt vain hyviä lauluja ja paljon, vuosien varrella, Pepe nauraa.
Suurimmassa osassa syksyn Elämältä kaiken sain -konsertteja Pepeä säestää Juhlaorkesteri, jossa soittaa Pepen kanssa vuosien varrella yhteistyötä tehneitä huippumuusikoita. Kokoonpanoa täydentävät puhaltajat ja jousikvartetti. Osa konserteista on järjestetty eri kaupunginorkesterien kanssa.
– Juhlavuonna ei todellakaan himmailla, vaan luvassa on hienoja konsertteja isojen kaupunkien orkestereiden ja oman juhlaorkesterin kanssa. Lämpimästi tervetuloa mukaan, Pepe jatkaa.
PEPE WILLBERG ELÄMÄLTÄ KAIKEN SAIN / SYKSYN 2026 KONSERTIT
26.9. Uusikaupunki Areena
1.10. Vaasa (Vaasan kaupunginorkesteri)
14.10. Lahti, Sibeliustalo
23.10. Jyväskylä, Paviljonki
24.10. Kuopion Musiikkikeskus
5.11. Kuusamotalo (Rovaniemen kaupunginorkesteri)
6.11. Rovaniemi (Rovaniemen kaupunginorkesteri)
14.11. Oulu, Madetojan sali
22.11. Hämeenlinna, Verkatehdas
25.11. Tampere, Tampere-talo
27.11. Pori, Promendadi-keskus (Porin kaupunginorkesteri)
17.12. Helsinki, Finlandia-talo
19.12. Turku, Musiikkitalo Fuuga