Tieto broilerintuotannon ongelmista ei näytä vähentävän kanan syömistä.
Tuoreen Broileribarometrin mukaan 76 prosenttia suomalaisista syö broileria vähintään kerran viikossa. Osuus on kaksi prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin.
Samalla 44 prosenttia katsoo, että broilereiden jalostus ja kasvatus aiheuttavat eläimille kärsimystä ja asiaan pitäisi puuttua. Eri mieltä olevien osuus on kuitenkin noussut vuodessa 34 prosentista 40 prosenttiin.
Animalian erityisasiantuntija Tiina Ollilan mukaan tuotannon epäkohdista puhutaan entistä enemmän, mutta se ei näy kulutuksessa.
Broilerin syömisestä huonoa omaatuntoa kokevien osuus on laskenut vuodessa 22 prosentista 17 prosenttiin. Vastaavasti niiden osuus, jotka eivät tunne huonoa omaatuntoa, on noussut 70 prosentista 77 prosenttiin.
Miehistä 81 prosenttia syö broileria vähintään kerran viikossa, naisista 71 prosenttia. Naisista 51 prosenttia katsoo tuotantotavan aiheuttavan kärsimystä, miehistä 38 prosenttia.
Myös puoluekanta näkyy vastauksissa. Kriittisimmin broilereiden jalostukseen ja kasvatukseen suhtautuvat vihreiden ja vasemmistoliiton sekä osin SDP:n kannattajat. Vähiten kriittisiä ovat perussuomalaisten ja kokoomuksen sekä osin keskustan kannattajat.
Broileribarometrin toteutti Verian. Kyselyyn vastasi 1 045 yli 18-vuotiasta suomalaista 10.–15. huhtikuuta 2026.