Keski-iän terveydellä voi olla huomattavan pitkä varjo.
Tuore suomalainen seurantatutkimus kertoo, että jo nelikymppisenä mitatut tutut terveysasiat olivat yhteydessä paitsi elinikään myös siihen, millaisessa kunnossa ihminen pääsee viettämään vanhuuspäiviään.
Helsingin yliopiston tutkijat seurasivat lähes 2 700 suomalaista miestä yli 50 vuoden ajan. Seuranta alkoi 1960- ja 1970-luvuilla, jolloin miehet olivat keskimäärin 42-vuotiaita ja terveitä.
Tutkijat tarkastelivat viittä sydän- ja verisuonitautien riskiin vaikuttavaa asiaa: tupakointia, painoindeksiä, verenpainetta, kolesterolia ja verensokeria.
Mitä useampi näistä oli kunnossa, sitä pidempään miehet keskimäärin elivät.
Ero oli suuri. Miehistä, joilla kaikki viisi tekijää olivat kunnossa, 42 prosenttia eli vähintään 90-vuotiaaksi. Niistä miehistä, joilla yksikään viidestä tekijästä ei ollut kunnossa, 90 vuoden iän saavutti vain seitsemän prosenttia.
Lue myös: Fimealta varoitus lääkkeistä – ei saa käyttää
Lue myös: Legendaarinen suomalaismuusikko: Syöpä levinnyt, ei voida parantaa
Ero näkyi myös vanhuuden kunnossa
Tutkimuksessa ei tarkasteltu pelkästään elinvuosien määrää.
Vuonna 2007 elossa olleet miehet olivat keskimäärin 79-vuotiaita. Heiltä selvitettiin muun muassa toimintakykyä, onnellisuutta ja elämänlaatua sekä kehon haurastumista eli gerasteniaa.
Niistä miehistä, joilla kaikki viisi riskitekijää olivat olleet kunnossa keski-iässä, vain kaksi prosenttia oli vanhuudessaan hauraita. Ryhmässä, jossa yksikään tekijä ei ollut ollut kunnossa, hauraita oli jo neljännes.
Paremmassa lähtötilanteessa olleet miehet kokivat vanhuudessa myös enemmän onnellisuutta ja psyykkistä hyvinvointia.
– Tavanomainen ajatus on, että joko elää lyhyen ja mukavan elämän tai pitkän ja ikävän. Tämä tutkimus kertoo, että terveellisillä elintavoilla voi saada sekä vuosia että toimintakykyistä elämää, tutkimusta johtanut emeritusprofessori Timo Strandberg Helsingin yliopistosta ja HUSista sanoo.
Strandberg muistuttaa, ettei kyse ole hankalasti seurattavista asioista. Painoindeksi, tupakoimattomuus, kolesteroli, verenpaine ja verensokeri ovat kaikki mitattavissa, ja riskitekijöihin voidaan vaikuttaa elintavoilla tai tarvittaessa lääkkeillä.