7 kikkaa tupakoinnin lopetukseen – uusi kamppis starttasi

Syöpäjärjestöt ovat käynnistäneet kampanjan, jossa varoitellaan tupakoinnista näin korona-aikana.

Koronapandemia jyllää mutta niin jyllää tupakkapandemiakin. Syöpäjärjestöjen uusin kampanja tähtää tupakoinnin lopettamiseen. Se starttasi viikon alussa.

Korona on erittäin pätevä syy päästä tupakasta eroon, sillä tupakoitsijoilla on vaarana saada COVID-19-taudin vakava muoto, järjestö kehottaa.

Miten sitten eroon röökistä eli syöpäkääryleestä. Olisiko näillä seitsemällä ohjeella mitään tekoa?

  • Aseta päivämäärä, jolloin lopetat tupakoinnin. Kun aihe on ajankohtainen, lopettamista ei kannata lykätä liian pitkälle tulevaisuuteen. Yleensä sopiva valmistautumisaika on noin kaksi viikkoa.
  • Jos haluat ensin vähentää tupakointia, tee siitä suunnitelma. Tällöin on helpompi onnistua vähentämisessä. Suunnittele myös lopettamisen ajankohta etukäteen.
  • Murra rutiinit. Ennen lopettamista on hyödyllistä murtaa tupakointirutiineja. Sen jälkeen lopettaminen ei ole niin suuri muutos. Voit venyttää tupakointivälejä, vaihtaa merkkiä, tai rajoittaa paikkoja, joissa tupakoit. Voit myös kokeeksi olla päivän tupakoimatta ja kokeilla, miltä se tuntuu.
  • Kun lopetat, hävitä kaikki tupakointivälineesi. Et tarvitse niitä enää. Näin ohitat houkutukset helpommin.
  • Ota käyttöön suunnitelmasi hankalien tilanteiden ohittamisesta, stressin lievityksestä ja vieroitusoireiden hoitamisesta.  Muista, että pahin mieliteko helpottaa jo minuuteissa. Pikkuhiljaa nikotiinin vieroitusoireet vähenevät ja laimenevat sekä sinun tekee yhä harvemmin mieli tupakoida.
  • Älä vaadi itseltäsi liikaa ensimmäisten päivien aikana. Muista, että kehosi ja mielesi vielä totuttelee elämään ilman tupakkaa. Sinun voi olla vaikea keskittyä tai olosi voi olla nuutunut, mutta se menee ohi muutamien päivien kuluessa.
  • Kiinnitä huomio onnistumisiin, palkitse itsesi. Onnittele itseäsi jokaisesta savuttomasta päivästä. Mieti, miten käytät säästyneet rahat ja miten palkitset itseäsi tästä saavutuksesta.

 

Aiheet: