Brittiläisellä pikkupojalla on erikoinen pakkomielle. Sen sijaan, että poika olisi loputtoman innoissaan pelikonsoleista tai tietokoneista, naskalin sydämen saavat sykkimään imurit.
9-vuotiaalla Lane Fountainilla on diagnosoitu harvinainen Williamsin syndrooma, minkä vuoksi poika on poikkeuksellisen sosiaalinen. Poika on hyvin tuttavallinen ja iloinen tuikituntemattomille. Williamsin syndrooma on myös pojan poikkeuksellisen pakkomielteen syy.
– Tätä sairastavilla on taipumus kokea pakkomielteistä ihastumista erilaisiin asioihin. Lanen tapauksessa kyseessä ovat imurit, pojan isä Mark kertoo.
Poika ihastui imureihin nähdessään pienenä äitinsä imuroivan. Sen koommin poika on kerännyt itselleen 17 erilaista imuria. Jos Lane on ollut erityisen kilttinä hänen vanhempansa vievät hänet paikallisen kodinkoneliikkeeseen ihastelemaan erilaisia imureita.
– Se on kuin seuraisi autoharrastajaa ihastelemassa klassikkoautoja, Lanen vanhemmat sanovat.