Ällistyttävä muodonmuutos: Pullerosta tytöstä timmi kuin teräs!

26.08.2015

Unelmat ovat saavuttamista varten. Vaikka kaikki tuntuisi utopistisilta, lujalla työllä voi mennä vaikka läpi harmaan kiven.

Näin kävi Margie V -nimiselle Facebookin käyttäjälle. Hän kertoo aloittaneensa matkansa kolme ja puoli vuotta siten.

Hän kertoo rakastaneensa painonostoa, mutta hommassa oli vain yksi mutta.

-Rakastin syömistä vielä enemmän.

Kun nainen lopulta pääsi vauhtiin, bodaamisesta tuli hänen intohimonsa. Matka on ollut täynnä iloa, kyyneleitä, tuskaa ja palkintoa.

-Kyse ei ollut vain laihtumisesta, elän unelmaani. Joskus itseensä uskominen on vain hankalinta, nainen ohjeistaa.

Aikamoinen näky!

Lisää luettavaa