Anna Eriksson – muutos ulkonäössä hämmentää täysin

Miten tämä on mahdollista?

Julkaistu:

Kaikki tietävät kuka on Anna Eriksson. Hän tuli tunnetuksi 1990-luvun puolivälissä MTV3:n Kiitorata-ohjelman kautta. Ensimmäinen levy ilmestyi vuonna 1997.

Anna nousi nopeasti huimaan suosioon ja vakiinnutti asemansa yhtenä aikakautensa menestyneimmistä suomalaisista artisteista.

Vuosien mittaan Eriksson alkoi ottaa yhä enemmän vastuuta omasta tekemisestään. Hän sävelsi, sanoitti ja tuotti myöhemmin musiikkinsa itse ja etääntyi perinteisestä iskelmäartistiudesta. Vuonna 2012 julkaistu Mana jäi hänen viimeiseksi studioalbumikseen.

2010-luvun lopulla Eriksson siirtyi elokuvien tekemiseen. Hän on toiminut itsenäisenä elokuvantekijänä ja vastannut teoksissaan itse ohjauksesta, käsikirjoituksesta, musiikista ja leikkauksesta. Ensimmäinen pitkä elokuva M julkaistiin vuonna 2018 ja sai huomiota ja palkintoja kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Elokuvatyö on jatkunut W-elokuvalla vuonna 2022, ja trilogian päättävä E sai ensi-iltansa vuonna 2025.

Mutta onko kukaan sattunut huomaamaan että Eriksson on oikeasti vampyyri?

Hehän eivät vanhene.

Jutun pääkuva on otettu vuonna 2001, jolloin Anna oli 23-vuotias, eli 25 vuotta sitten, Annan musiikkiuran alkutaipaleella. Alla oleva kuva on tuore. Siinä Anna on 48-vuotias.

Voitko uskoa tätä todeksi!

Tuore kuva Anna Eriksonista tästä tai alta: