USA:ssa nykyisin asuva Anne Kukkohovi on kirjoittanut someensa merkillisen viestin. Näin se kuuluu:
– Minä olen 100-prosenttisesti off-grid seuraavat kaksi viikkoa. Olen varma, että maailma pärjää mainiosti ilman minuakin.
Lue myös: Anne Kukkohovi avautuu: ”Sanojen löytäminen on ollut vaikeaa”
Lue myös: Anne Kukkohovi katosi julkisuudesta – kertoo nyt syyn
Anne myös ilmoitti, että hän ei aio vastata puheluihin, tekstareihin eikä meileihin.
Kuvissa nainen poseeraa Mulholland Drivellä, joka on mutkitteleva tie, joka kulkee Santa Monica -vuorten harjanteella Los Angelesin alueella.
Tältä tieltä voi katsella alas Hollywoodiin ja nähdä myös Hollywoodin ikonisen kyltin. Tien varrella on asunut paljon julkkiksia, ja alueella asuvat vieläkin muun muassa Adele ja Paris Hilton ja monet muut.
Annen päivitys on saanut ihmiset arvailemaan mistä on kyse.
-Tuskin Anne ilmoittaa lomalle lähdöstään, hän menee johonkin realityyn, se on sitä paitsi Annelle tosi jees paikka hänen reippaan luonteensa vuoksi, kirjoittaa muuan Jodelissa.
Anne on aiemminkin kadonnut julkisuudesta. Viimeksi, hiljattain, hän kertoi olevansa poissa, koska tunsi eräänlaista maailmantuskaa.