Koko vapunajan somessa hiljaa ollut meteorologi Anniina Valtonen on taas äänessä. Hän varoittaa siitä ensin Instagram-tarinoissaan. Hän kertoo seuraavissa tarinoissaan kuuluvan outoa ääntä. Syy selviää heti, kun hän avaa suunsa.
– Seuraava video pitää sisällään outoa ääntä, kertoo Anniina ensin.
Ennen kuin päästään kuulemaan ääntä, Anniina kertoo vielä, että ”sinua on varoitettu”. Kun video käynnistyy ja Anniina puhuu, ei ääni kuulosta tutulta. Meteorologin ääni on normaalia matalampi ja käheämpi.
Lue myös: Anniina Valtosella ikävää kerrottavaa: ”Nyt, kun aprillipäivä on ohi, voin kertoa”
Anniina kertoo viettäneensä vapun sairaana. Hän oli perheensä viimeinen, joka oli sairastunut. Hänellä ei ole kertomansa mukaan ollut kuumetta eikä nuhaa, vaan pientä yskää sekä ääni käheä.
– Hyvää vapun jälkeistä elämää! Olen ollut vapun kipeenä, ja sen vuoksi ääni on mennyt, paljastaa Anniina.
Anniina aloitti videonsa kertomalla, että ei ole menettänyt ääntään vappujuhlinnan takia.
Anniinan perheessä on oltu usein sairaana
Anniinalla ja hänen miehellään on tarhaikäinen lapsi. Lapsi on ollut tarha-aloituksen jälkeen usein kipeänä, josta Anniina on kertonut aiemmissa julkaisuissaan. Tällä kerralla taudin oli tuonut kotiin lapsen isä. Sen jälkeen oli sairastunut lapsi ja lopulta myös Anniina.
Lue myös: Anniina Valtonen kertoo perheen vaikeasta vaiheesta: ”Kyllä tämä tästä vielä helpottaa”
Anniina kertoi myös viime viikkoisessa julkaisussaan, millaista elämä on taaperon kanssa. Se sisälsi kertomuksia, joissa on tullut paljon sotkua mm. lattialle syljetyistä makaroneista.
Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.