Politiikasta YTHS:n johtoon siirtynyt Annika Saarikko on kolmen lapsen äiti. Lasten isä on hänen puolisonsa Erkki Papunen. Pari on pitänyt yhtä jo pitkään, johon Annikan tuore julkaisukin liittyy.
– Näihin aikoihin 14 vuotta sitten tapasin ihmisen, jota rakastan paljon ja joka päivä enemmän. Elämälle ja Erkille kiitos. Olen Sinusta joka päivä onnellinen, kertoo Annika.
Lue myös: Eduskunnan jättänyt Annika Saarikko kertoo uudesta työstään
Julkaisussa on monta rakkaudentäyteistä kuvaa. Ne ovat kuvia, joita löytyy myös Annikan teettämästä joulukalenterista.
– Teetin tänä vuonna 24 kuvaa vuosien varrelta meistä joulukalenteriksi. Tässä muutama otos niistä, kirjoittaa Saarikko.
Annika paljastaa myöhästyneensä ensimmäisiltä treffeiltä.
– Olin muuten ensimmäisestä tapaamisestamme jouluglögillä myöhässä. Ensimmäisen vaalikauden edustajana halusin istua budjettidebatissa loppuun asti. Treffit sitten vasta.
– Nyt jo tietäisin elämästä enemmän ja olisin lähtenyt kesken. Mutta mahtavaa että ei tarvitse, hyvä kun jäit odottamaan, toteaa Saarikko vielä.
Pari on saanut paljon onnitteluita. He menivät naimisiin helmikuussa 2014. Heidän lapsensa ovat syntyneet vuosina 2014, 2019 ja 2024. He kaikki ovat poikia.
Näet Annikan julkaisun myös täältä.