Anssi Kela puhuu Mietaan ”hirvittävästä” keikasta: Kansa äänesti jaloillaan!

09.12.2014

Anssi Kela on ryhtynyt julkaisemaan keikkamuistoja vuosien varrelta. Nyt Facebookissa kerrotaan yhdentoista vuoden takaisesta esiintymisestä Mietaan nuorisoseuran lavalla.

Anssi kertoo sen olleen hirvittävä.

-Yleisöä kiinnosti ainoastaan Mikan faijan BMW. Keikan alussa oli paljon porukkaa, mutta kun tuota kansan toivekappaletta ei alkanut heti kuulua, niin ihmiset äänestivät jaloillaan: suurin osa porukasta painui ulos. Lavan edustalle jäi vain kourallinen kuuntelijoita, Anssi valaisee.

Kun kappaleen aika lopulta tuli, yleisö juoksi takaisin sisälle.

-Siis oikeasti JUOKSI, korostaa Kela.

Kansanvaellus jatkui taas käänteisesti, eli yleisö lähti kälppimään, kun suosikkibiisi oli soitettu.

 

Lisää luettavaa