Antti Kurhisen mystinen sairaus selvisi: Lääkäri määräsi testopiikkejä!

Temptation Islandistakin tuttu Antti Kurhinen, Nelonen

Antti Kurhista väsytti ja veto oli tyystin poissa.  Monikaan asia ei huvittanut.  Kaiken lisäksi hän joutui soittamaan myös kuluneella viikolla ambulanssin itselleen mystisten oireiden vuoksi.

 

-Olen kärsinyt jonkin aikaa oudoista oireista, Antti toteaa Comolle.

Nyt lääkäri on saanut tuloksia ja määrännyt Antille hoidon.

-Kärsin tilapäisestä testosteronivajauksesta, joten nyt sitten isketään pari piikkiä pyllyyn, Antti kertoo huojentuneena.

-Toivottavasti olo taas paranee. On se kyllä jännä kuinka sitä osaa arvostaa terveyttään vasta silloin, kun alkaa ilmestyä joitakin oireita, 36-vuotias mutta äärimmäisen nuorekas Antti kertoo.

Aiheet: