Artisti Tuuli tunnetaan sinisestä tyylistään, joka on näkynyt sekä hänen hiuksissaan että pukeutumisessaan. Nyt artisti on tehnyt tyyliinsä suuren muutoksen, mutta sininen väri ei ole silti jäänyt.
– Uusii Tuulii, kirjoittaa Tuuli julkaisussaan.
Tuuli on pukeutunut tuoreessa julkaisussaan vähiin vaatteisiin. Hiukset eivät ole enää siniset, vaan vaaleat. Päällä oleva pieni toppi on kuitenkin sininen ja samoin hänen jalassaan olevat pienet pöksyt. Osa seuraajista ei meinaa enää tunnistaa artistia näistä uusista kuvista.
– Katoin vaa et ketä oon alkanu vahingossa seuraa, ihmettelee joku.
– voou ei meinannu tunnistaa mut hieno, myös toinen kertoo samaa.
Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.
Tuuli aloitti musiikin parissa jo yli 10 vuotta sitten
Vaikka Tuuli on vasta 26-vuotias, on ehtinyt vaikuttaa musiikkimaailmassa jo vuodesta 2012 lähtien. Hän nousi silloin julkisuuteen kappaleellaan Salaisuudet. Sen jälkeen häneltä on tullut paljon lisää musiikkia.
Jää nähtäväksi tuleeko Tuulin musiikkiinkin myös muutosta, kuten ulkonäköön.