Usein perhe-elämäänsä sometilillään esittelevä Beata Leppilampi on järjestänyt lapselleen syntymäpäivän. Beatalla ja näyttelijä Mikko Leppilammella on kaksi pientä poikaa, joista vanhempi täytti juuri 4 vuotta. Juhlat on pidetty ja ne eivät olleet mitkään tavanomaiset lasten kutsut.
– Meidän rakas esikoinen täytti 4v. Ensimmäistä kertaa koin haikeutta siitä että hän on yhtäkkiä jo näin ”iso.” Aika todellakin menee kamalan nopeasti ja oon niin kiitollinen että olen saanut elää nämä vuodet niin lähellä ja läsnä, kirjoittaa Beata.
Julkaisun videoissa ja kuvissa nähdään suuri pomppulinna, jollaista tuskin löytyy ihan jokaisilta syntymäpäiviltä. Juhliin on myös kuvien perusteella tilattu suuri määrä ei pitsoja, vaan pinsoja.
Pinsa on uusi hittipitsa, joka on perinteistä pitsaa kevyempi. Sen pohjassa käytetään vehnäjauhon lisäksi myös soija- ja riisijauhoa.
Lue myös: Beata Leppilampi teki tärkeän hautajaispäätöksen – sai kehuja
Lue myös: Beata Leppilampi avautuu äitiydestä – ”Vertaistukea?”
Kaspianille on tullut julkaisuun paljon onnitteluita. Beatan tarinaosiosta selviää myös, kuinka yksi lahjoista on ollut sähkörumpusetti. Se on ollut Beatan mukaan ”lievästi sanottuna mieluisa lahja”. Sellainen maksaa nopean selvityksen mukaan ainakin useita satoja euroja.
Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.