Bon Jovi ei ollut parhaiten tienaavien listalla – nosti metakan

29.07.2010

Bon Jovin väitetään suuttuneen siitä, ettei mies päässyt talouslehti Forbesin listoille.

Forbes-talouslehti julkaisi taas listan, jossa rankattiin sata vaikutusvaltaisinta julkkista sekä listan, jossa luetellaan rikkaimmat muusikot.

The New York Post -lehti väittää, että Jon Bon Jovi hermostui, kun ei päässyt vaikutusvaltaisempien joukkoon. Listan ykkösenä paistatteli talk show -emäntä Oprah Winfrey.

Jon Bon Jovi oli lisäksi vetänyt herneen nenään siitä, ettei ollut 12 rikkaimman muusikon joukossa. Listan kärjessä olivat U2, AC/DC ja Beyoncé.

”Jon nosti asiasta hirveän metakan ja käski työntekijänsä valittamaan lehdelle. Hän ei voinut ymmärtää, miksei mahtunut mukaan muusikoiden listalle, sillä onhan Bon Jovi keikkaillut helmikuusta asti”, lähde paljasti  lehdelle.

Forbes-lehden edustaja vahvistaa Bon Jovin edustajien valittaneen asiasta. Lehden mukaan rokkari ei päässyt listalle, koska ei ollut keikkaillut kesäkuun 2009-2010 välisenä aikana.

Bon Jovin edustaja puolestaan kiistää väitteet raivokohtauksesta.

”Tämä on naurettavaa. Bändihän oli tauolla kahdeksan kuukautta, joten kukaan ei kuvitellut pääsevänsäkään listalle”, Bon Jovin edustajan väittää.

Kuva: Kevin Westenberg

Viihdeimperiumi/AV

Lisää luettavaa