Miss Suomi valitaan tänään Espoon Hype-areenalla.
Miss Suomeksi kesken vuoden nostettu Tara Lehtonen kruunaa uuden missin, ja tuomareina nähdään ex-missi-yrittäjä Anitra Ahtola, tv-tähti Matias Petäistö, mentalisti Noora Karma, toimittaja Katja Lintunen sekä kauneusvaikuttaja Rita Jokinen.
Kilpailussa on nykyisin kunnon tähtiloistoa, sillä mittelöä ennen järjestettiin punaisen maton tilaisuus suuren maailman malliin.
Kutsuvieraina nähtiin missejä ja muita julkisuudesta tuttuja.
Mutta nähtiinpä myös eräs, joka on saanut kulmakarvat kohoamaan.
Jos elettäisiin entistä elämää, seurapiirikaunotar Susanna Penttilä olisi aivan oikeutettu kutsuvieras. Mutta nykyisin hän tekee täysiveristä pornoa eli harrastaa seksiä kameran edessä julkaisten tuotokset OnlyFans-tilillä.
Pornotähti ja Miss Suomi eivät ajatuksen tasolla välttämättä osu ihan yhteen.
Tämä onkin herättänyt närää Jodelissa.
-Mitä toi Bangbus-muikkeli tuolla tekee, aikooko se ryhtyä lepsoksi ja bongailee nyt jo nuoria naisiakin, kirjoittaa muuan kommentoija.
-Joo, oon tienny että nää kisat on vuosi vuodelta ihan alas päin menevä sirkus, mutta kutsuvieraista tapahtuma tunnetaan, jatkaa toinen.
-Öö. Miksi Penttilä on missikisoissa vieraana, mistä alkaen puhtoiset missikisat ovat kutsuneet pornotähtiä vieraikseen?
-Täähän ei oo nykysten kauneuskisa, on voimaantumiskisa. Nykynaisen voimaantumista on se että se voi ottaa toosan näyttelystä rahulia…
Lue myös: Susanna Penttilän Bangbus enää mitään ole – tämä näky liikkuu nyt Suomen juhannusliikenteessä
Lue myös: Nyt Bangbus-kohuun tulee Marika Fingerroosin yllättävä mielipide
Lue myös: Johanna Tukiainen tulistui Susanna Penttilästä
Toisenlaisiakin kommentteja nähdään.
-Tervetuloa 2026-luvulle. Ei kai täällä ammatin vuoksi syrjitä ketään kutsuvieraita. Paitsi persuja ei tarvi ottaa kyllä jos multa kysytään.
Lue myös: Susanna Penttilän juhannus miesseurassa – bussi oli parkissa
-Susanna on kaunis nainen ja hänellä voi olla tarjottavanaan hyviä mainosmallikeikkoja. Onhan hänellä edelleen asuliike, muistuttaa eräs aiheesta.