Danny julkaisi todellisen ylläriuutisen – tätä et todella osannut odottaa!

Vierivä kivi ei sammaloidu.

08.03.2024

Dannylla on polvi kipeä. Danny hakeutuu leikkaukseen. Danny luovutti Farmi-tv-ohjelman ensi jaksossa.

Siinä viime aikaisia Danny-uutisia.

Mutta nyt tulee todellinen uutispaukku!

Lähdetään aluksi siitä, että vuonna 2022 Danny nähtiin Danny 80 vuotta -kunniakierroksella –nimisellä keikkarundilla, jonka piti olla Dannyn viimeinen kiertue.

Ei ollut. Danny on lähdössä Retrojengi-nimiselle kiertueelle Eki Liikasen ja Frederikin kanssa.

Ja nyt sitten siihen yllätykseen! Ei tässäkään vielä kaikki. Danny lähtee myös soolokeikoille!

-Retrojengin keikkojen lisäksi minua on pyydetty palaamaan keikoille jo nyt keväällä. Keikkakalenterini onkin täyttymässä kevään ja kesän osalta varsin nopeasti, joten koen, että on ilo palata esiintymään vuoden 2024 ajaksi, hyvällä mielellä ja asenteella! Danny kertoo.

Esiintymisiä on sovittu ympäri Suomen toistakymmentä ja lisää on myynnissä.

 

Lisää luettavaa