Eeva: Marja Hintikka paljasti mielipiteensä kauneushoidoista

Marja kertoo meikkaavansa paljon.

Julkaistu:

Juontaja Marja Hintikka on paljastanut somejulkaisuissaan meikkaavansa paljon esimerkiksi töihin. Hän kertoi kauneuteen liittyvistä asioista myös Eeva-lehden tuoreessa haastattelussa.

Lue myös: Marja Hintikka ja Kastanja Rauhala: Sama kömmähdys

Hintikka mainitsi haastattelussa saavansa paljon ulkonäköönsä liittyvää palautetta. Se turhauttaa häntä välillä, jos esimerkiksi televisioesiintymiseen on tullut käytettyä paljon aikaa ja huomio kiinnittyy suurimmaksi osaksi vain vaatteisiin ja meikkiin.

– Televisiotyössä naiset istuvat maskissa toista tuntia, miehet vartin. Tämä ei tietenkään ole naisille pakollista, mutta jos en istuisi meikattavana, saisin vielä enemmän ulko­näköä koskevaa palautetta.

Hintikka paljasti myös mielipiteensä kauneushoidoista.

– Olen sitä mieltä, että jokaisella on oikeus päättää kehostaan. Silti minua harmittaa se, kuinka paljon naiset käyttävät rahaa ja aikaa kivuliaisiin pistoshoitoihin ja kauneus­kirurgiaan. Minä olen valinnut vanheta ilman täyteaineita. Meikki on leikki, jonka voi pestä illalla pois. Se riittää.

Hintikka puuttuu usein uskaliaisiin aiheisiin

Hintikan sometilillä nähdään harvoin kauneuteen liittyviä julkaisuja, vaikka hän onkin paljastanut meikkaavansa paljon.

Sometilin aiheet liittyvät usein aiheisiin, jotka ovat melko uskaliaita. Ne ovat liittyneet esimerkiksi yhteiskunnassa tapahtuviin asioihin, jotka ovat Hintikan mielestä olleet pielessä.

Osa Hintikan julkaisuista taas ovat arkisia esimerkiksi se, laitetaanko laskiaispullan päälle hilloa vai mantelimassaa. Hän kertoi laittavansa niistä molempia.

Laskiaispulliin liittyvä julkaisu löytyy täältä ja näkyy tässä alla.

Lähde: Eeva