Ei kaikkien lempipuuhaa, mutta Heikki Paasosen on – ”Ihan iloisena täällä”

Heikki on tässä hommassa vielä niin alussa, että hän pitää siitä.

Julkaistu:

Juontaja Heikki Paasonen on muuttanut kerrostalosta omakotitaloon. Siinä on tullut mukana varmasti monta uutta asiaa. Yksi niistä on pihan kolaaminen lumesta. Sen puuhan parissa on Heikki saanut olla jo parin viikon ajan. Nyt hän miettii, milloin siihen tympääntyy.

Lue myös: The Voice of Finlandissa mukana kisaamassa tuttuja laulajia

– Missä kohtaa lumityöt alkaa v*tuttamaan? Mä oon pari viikkoo kykkiny ihan iloisena täällä luurit korvissa, mut mä epäilen et uutuudenviehätys saattaa jossain vaiheessa kadota. Ja onks kaikilla lumitöitä tekevillä himmeet bootyt ja alaselän lihakset? kyselee Paasonen.

Heikki ei ole saanut kovin kannustavia vastauksia.

Lue myös: Marita Paasonen itki kaksi päivää – itku muuttui iloksi

– Kohta hankit lumilingon tai palkkaat jonkun tekemään, epäilee joku.

– Kun tuut töistä klo 17, ensin olet hakenut lapset hoidosta. Kaikilla nälkä, puoliso töissä, on pimeää ja märkää loskalunta sataa kevyesti koko ajan lisää. Siinä vaiheessa. Sitähän sää kysyit? kommentoi eräs.

– Sitten, kun se lumi muuttuu märäksi ja tarttuu lumikolaan kiinni ja lumikasat ovat jo yli metrin korkuiset ja voimat ei riitä enää työntämään niitä lumia sen kasan päälle. Nyt vielä oikein mukavaa puuhaa, kertoo joku asiasta ilmeisesti paremmin tietävä.  

Heikki on saanut myös muutaman kannustavan viestin. Joku kertoo kolanneensa pihaansa ja 30 vuoden ajan eikä ole kyllästynyt siihen vieläkään.

Heikin julkaisu löytyy täältä ja näkyy tässä alla.

Lue myös: Tilaa Comon uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa kotimaan tv-vinkit ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.