Uuden musiikin kilpailun finaali järjestetään jo tulevana lauantaina 8.2. Tampereen Nokia-Areenalla. Joidenkin arveluiden mukaan voittaja tulee olemaan Erika Vikman kappaleellaan Ich komme. Esimerkiksi aiemmin kerrottiin, kuinka vedonlyöntitoimistojen mukaan kisassa on vain yksi voittajasuosikki eli Erika.
Nyt Erika on keksinyt oman keinonsa selvittää, miten UMK-finaali tulee hänen kohdallaan sujumaan. Hän kysyi sitä korteilta ja hänen eteensä avautunut kortti kertoi jotain tajutonta. Kyseessä oli Erikan mukaan ”The Devil” -kortti.
Tällainen on Erikan tarot-pakasta saama kortti
Erika ei kerro saamastaan kortista itse sen enempää. Hän paljastaa vain nostaneensa kortin, jotta saisi tietää UMK-finaalin sujumisesta.
The Devil eli Paholainen on tarot-korttipakan kortti numero 15. Terve -sivustolla kerrotaan mitä kaikkea tämä kortti voi kertoa. Se voi esimerkiksi kertoa, että tuntee olevansa loukussa.
Lue myös: Erika Vikmania jännittää jo: ”Eniten mua pelottaa se et puen vahingos tän”
Sivuston mukaan kyse saattaa olla myös riippuvuudesta, materialismista, ylisuorittamisesta tai hankalasta ihmissuhteesta. Sen jälkeen kerrotaan vielä helpotuksena se, että kaikki avaimet ovat käsissä ja itsensä voi vapauttaa.
– Vaikka olen ennakkosuosikki ja johdan vedonlyöntitilastoja, niin se ei tarkoita mitään, vain äänillä on merkitystä, muistuttaa Erika.
Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.