Yö-yhtyeen alkuperäisjäsenen ja lukuisten suomirockin klassikoiden tekijän Jussi Hakulisen kuolemasta on tullut kuluneeksi neljä vuotta.
Como vieraili Hakulisen viimeisellä leposijalla Porin Käppärän hautausmaalla viikkoa ennen hänen kuolinpäivänsä vuosipäivää. Jo tuolloin sukuhaudalla näkyi, ettei rakastettua lauluntekijää ole unohdettu.
Haudalle oli tuotu tuoreita leikkokukkia sekä runsaasti erilaisia muistoesineitä. Hautakiven ympärillä oli pieniä patsaita ja koristeita. Joukossa oli myös erillinen kivi, johon fani oli kirjoittanut sydämen kera:
– Kiitos musiikista ja lyriikoista, Jussi.
Hakulisen kuolemasta tuli sunnuntaina 9. elokuuta kuluneeksi tasan neljä vuotta. Hän kuoli kotonaan Porissa vuonna 2022 vain 57-vuotiaana.
Vuosipäivä toi haudalle lisää kävijöitä.
Lue myös: Onko laulaja Ellinoora Jussi Hakulisen tytär? Kyllä, mutta…
Comon toimitukseen lähetettiin kuolinpäivän vuosipäivän jälkeen uusi kuva Hakulisen haudalta. Näky on muuttunut vain reilussa viikossa: muistamisia on nyt vielä enemmän kuin Comon käydessä paikalla ennen vuosipäivää. Paikalle oli tuotu kukkia, muistoesineitä ja palavia kynttilöitä, Hakulisen fani kertoo Comolle.
Hakulisen musiikillinen perintö elää vahvana. Hän sävelsi ja sanoitti Yölle useita yhtyeen tunnetuimpia kappaleita, kuten Joutsenlaulun, Rakkaus on lumivalkoinen -hitin ja Yhden illan varieteen.