Kokki ja yrittäjä Sikke Sumari on antanut Seura-lehdelle haastattelun, jossa hän kertoo elämänsä merkittävistä tapahtumista.
Yksi tuoreimmista Siken kuulumisista liittyy hänen läpikäymään leikkaukseen. Leikkaus suoritettiin toukokuussa ja siinä oli kyse polven ämpärinsankarepeämästä.
– Ikä ei ole vain numeroita, kaikki meistä kuluvat, kertoi Sumari Seuralle.
Lue myös: Sikke Sumari toivoo parantuvansa – sairastui erittäin ikävään tautiin
Sikelle oli tullut yllätyksenä, kuinka kauan polvi oli kipeä vielä leikkauksen jälkeenkin.
Pieni sydänkohtaus iski äidin kuoleman jälkeen
Siken terveys on reistaillut aiemminkin. Se tapahtui hänen äitinsä kuoltua 92-vuotiaana. Sikke oli itkenyt hautajaisissa niin kovasti, että hän oli saanut pienen sydänkohtauksen.
– Sanoin itselleni, että lopeta nyt se vollotus, mutta ei siitä tullut mitään. Surin äidin kuoleman siinä hetkessä, totesi Sumari Seuralle.
Siken täytyy syödä sydänkohtauksen takia nyt kolesterolilääkkeitä, ja hän on saanut myöhemmin myös verenpainelääkityksen.
Sumari on tunnettu tv-kokki
Sikkeä on nähty monissa tv-ohjelmissa, jotka ovat liittyneet usein kokkaamiseen. Hän juonsi esimerkiksi Kokkisota-ohjelmaa vuosina 1999–2004.
Sikke täytti kesäkuussa 75 vuotta. Hän on ehtinyt toimimaan elämänsä aikana kokkina, ravintoloitsijana ja keittokirjailijana sekä mallina.
Lähde: Seura